Huoltamo saatiin tarpeeseen juuri Keski-Vuosaaren mittavimman rakennusvaiheen aikoihin. Paikasta muodostui samalla luontevasti myös uusien ja vanhempien vuosaarelaisten tapaamispaikka ja sen jukeboksista oli iloa nuorisolle vielä 1980-luvun alussa. Nykyinen rakennus on kuitenkin uudempi.
Shellin huoltamon
takana sijaitsi ennen suo, jonne kärrättiin yleisesti jätteitä
tonteilta ajan tavan mukaisesti.Rastilantien vanhempi linjaus kohti kartanoaluetta
erkani Kallvikintieltä aiemmin nykyistä risteystä noin
150 metriä pohjoisempana. Myös Shellin pääkonttori
toimi pitkään Vuosaaressa Ulappasaarentiellä ennen muuttoaan
Vantaalle.
|