|
Rastilankallion suurkortteli valmistui 2000-luvun alussa. Korttelissa
on toteutettu samoille tonteille sijoittuvaa pien- ja kerrostalorakentamista.
Osa pientaloja on ateljeetyyppisiä rakennuksia, joissa on jo
rakennusvaiheessa huomioitu tilojen käyttö erilaisina
työskentelytiloina.
Korttelin
keskellä sijaitseva Asukastalo Kulkuri palvelee alueen
noin parin tuhannen asukkaan harrastus- ja kokoontumistarpeita.
Suurkorttelin sisällä on myös pieni puisto ja päiväkoti
Vankkuri. Pysäköinti on keskitetty pysäköintilaitokseen
ja -kentälle korttelin ulkopuolelle.
Alue oli aiemmin leirintäalueen telttailualueena ja nykyisen
huvimajan kohdalla sijaitsi grillipaikka. Vanhastaan alue on ollut
aivan Rastbölen kartanon talouskeskuksen vieressä; alueen
länsireunassa sijaitsi 50-luvulla riihi ja itäpuolella
lato; jälkimmäinen paloi vasta 70-luvun alkupuolella.

Rastilankallion
alue on kartanon entisten talousrakennusten naapurissa.
Kuva Eero Hilden
|