|
Nordsjön kylän kaksi kauppaa, Lihr ja Elanto, sijaitsivat
molemmat lähekkäin Kallvikintien varrella. Ne myös
aloittivat toimintansa samoihin aikoihin vuonna 1950.
Lihrin
kauppa oli Lokitien risteyksessä nykyisen Vuosaaren
Pyörähuolto Oy:n rakennuksessa. Kaupparakennuksen
Kallvikintien puoleisessa päässä oli kauppa ja toisessa
päädyssä sijaitsi kylän ainoa parturi-kampaamo.
Lahja Kandolinin parturoitua oli kaikilla kylän pojilla samanlainen
hiusmalli. Lihrin jälkeen kauppa oli 60-luvun alkupuolelta
Sjöströmin K-Kauppana, joka siirtyi vuonna 1968
suurempiin tiloihin uuteen, nyttemmin purettuun, eteläiseen
ostoskeskukseen Vuosaarentien varrelle, jonka kaupan seuraaja on
nykyinen vielä suurempi K-Citymarket Vuosaari. K-kaupan
jälkeen talossa toimi legendaarinen Airo-baari, josta
muodostui monien vuosaarelaisten yhteinen tapaamispaikka juuri tuolloin
tapahtuneen keskioluen myynnin vapautumisen avittamana. 1970-luvun
alkupuolelta lähtien rakennuksessa toimi pitkään
kultaseppäliike Rastilan Kulta.
Rakennuksessa
nykyisin toimiva polkupyöräliike on ollut Vuosaaressa
jo vuodesta 1965. Aluksi se sijaitsi pitkään pohjoisessa
ostoskeskuksessa; sitten eteläisessä ostoskeskuksessa
Urheilu-Penttilän nimellä ja vuodesta 2001 nykyisen
omistajan myötä Vuosaaren Pyörähuolto Oy nimellä.
Elanto
puolestaan sijaitsi vanhan Kallvikintien linjauksen (nykyinen kävely-
ja pyörätie) varrella nykyisen Peräsintien 4:n tontilla.
|

Rakennuksessa
on ollut monta kauppaliikettä vuosikymmenten aikana. kuva
Eero Hilden
Osuusliike
Elanto osti vuonna 1949 Nordsjön kylästä tontin
kaupparakennusta varten, joka osuusliikkeen kiinteistöluetteloon
merkittiin Kallvikin kiinteistön nimellä. Seuraavana vuonna
avattiin paikalle Elannon sekatavaramyymälä. Elannon jälkeen
rakennuksessa toimi pitkään huonekaluliike. Talo purettiin
90-luvun lopulla ja nykyään Elannon kaupan tontilla on
omakotitalo.
Linkit:
Vuosaaren
Pyörähuolto Oy
|