|
Vanhan maanviljelyn jäljet ovat vielä nähtävissä Keulapuiston maisemassa. Nordsjön kartanon entisten peltojen ojat leikkaavat edelleen metsittynyttä aluetta. Puiston keskellä ulkoilupolkujen risteyskohdassa olevalla aukiolla sijaitsi aikanaan lato.
Päiväkoti
Keula on perustettu vuonna 1981. Noin sadan lapsen talossa pyritään
1-6-vuotiaiden lasten kokopäiväryhmät muodostamaan
ikäryhmittäin. Päiväkodissa toimii myös
sosiaalista ja emotionaalista tukea tarvitsevien lasten erityisryhmä.
Syntyperäisen vuosaarelaisen Rainer Fribergin muistelua elämästä
alueella 1950-luvulla:
"1950-luvulla
tunnettiin Vuosaaren omakotialue "Lindholmin lenkkinä".
Lokitien alue tunnettiin myös nimellä "Pelto".
Alue käsittää nykyisen Lokitie-Keulatie-Peräsintie
-alueen omakotialueen ja sen keskelle jäävän puistoalueen.
"Lindholmin lenkki" nimitys tuli siitä, että
tämän hiekkatielenkin varrella asui kolme Lindholmia.
LUE LISÄÄ
|