3 Rastilan kartano

Rastilan kartanon päärakennus. Kuva Matti Lipponen

Rastbölen kartanon alueet ulottuivat Vartiokylänlahden pohjukasta Broändasta etelään aina Ramsinniemen kärkeen asti. Raja tilan itäpuolella kulki linjaa Venemestarintie-Airoparinpolku-Vanttitie. Lisäksi kartanoon kuului pieni kaistale maata Kallahdenniemellä sekä muutamia saaria Vuosaaren edustalla.

Rastbölen kartanon alueen asuttu historia alkaa keskiajalta. Varhaisin kirjallinen dokumentti on vuodelta 1540, jolloin alueella oli kolme taloa ja se käsitettiin kyläksi nimeltään Rassbölle. Vuonna 1551 kylä esiintyy nimellä Rassböhleby. Nimen alkuosa ras viittaa virtaan, vesijuoksuun ja laaksoon; Nimen nykyinen asu Rastböle (josta suomenkielinen Rastila on myöhemmin muodostettu) on kopiointivirhe ja vakiintui vasta 1800-luvulla. Rastilanpuro virtaa vielä nykyäänkin leirintäalueen ja kartanopuiston läpi; vaikkakin maan kohoamisen vuoksi melkoisesti kapeampana kuin kylän muodostumisen aikoina.

Rastilalaiset talonpojat Jacob ja Mickel mainitaan laivureina 1500-luvun lopulla. Kauppaa käytiin Tallinnan ja Tukholman kanssa.

Myös merestä saatiin elantoa: maanviljelyn ja karjanhoidon ohessa kalastus oli tärkeää: Vuonna 1559 Rastilan kylän 2 nuottakuntaa (yksi nuotta = neljä miestä) vaihtoivat Viikin kuninkaankartanon kanssa 1 tynnyrin (32 kappaa (1 kappa= 4,58 litraa) yhteensä noin 146,5 litraa silakkaa 4 leiviskää suolaa vastaan. Arvokas suola käytettiin kalan ja lihan säilömiseen.

1500-luvun loppupuolelta alkaen Vartiokylänlahden kaakkoisrannalla Rastilan kylän mailla, ilmeisesti Kortlahdessa, toimi kuninkaallinen laivatelakka Nörsö Bankstad. Telakka oli huomattavan suuri: vuoden 1566 palkkalistoissa mainitaan mm. 209 kirvesmiestä ja 4 seppää. Myös paikalliset talonpojat käskettiin laivanrakennukseen.

Vuonna 1599 valmistui suuri sotalaiva kuningas Sigismundille, joka kävi sotaa kuninkuutta vaativaa setäänsä Kaarle Herttuaa vastaan. Amiraali Arvid Tönnerson valvoi töitä. Kun laivaa siirrettiin Tallinnaan syntyi kapina; laiva kaapattiin ja se päätyi vallankaappauksen edellisvuoden Stångejoen taistelussa varmistaneen Kaarlen kannattajille.

Vielä vuonna 1634 Rassböle oli oma kylä; erotuksena Nårsöö-nimisestä kylästä. Vuonna 1694 kuitenkin jo osa jälkimmäistä. Rastbölen pienemmät tilat hävisivät 1600-luvun alussa ja vuosisadan puolivälissä alueella on vain yksi tila. Vuonna 1652 mainitaan Rassböle ratsutilana; ratsusotilaana toimii tilan omistajan palvelija. Ratsutila eli rustholli (rusthåll) eli rakuunatila oli yleensä suurehko tila, joka varusti verohelpotuksia vastaan kuninkaan käyttöön hevosen ja ratsusotilaan varusteineen. Tila maksoi ratsusotilaalle palkkaa ja luovutti torpan asumukseksi.

1600-luvulta alkaen tilan omistajina oli useimmiten kaupungissa asuvia virkamiehiä ja upseeristoa. Viaporin merilinnoituksen rakentamisen alettua 1748 rakennettiin Rastilan lähialueille useita tiiliruukkeja linnoituksen tarpeisiin. Viaporin upseeri Jean Elfving perusti ruukin myös Rassbölen tilan maille. Rassbölen tilan ainakin vuodesta 1753 omistaneet kapteeni Anders de Bruce ja toinen upseeri Bengt von Spången perustivat myös Borgsin tilan maille Vartiokylän linnavuoren alapuolelle rantaan hevoskäyttöisen tiiliruukin. Toinen kumppanusten ruukki sijaitsi Porslaxin ratsutilan alueella nykyisessä Aurinkolahdessa. Anders de Bruce muutti myöhemmin Hämeenlinnaan saatuaan nimityksen Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherraksi.

Vuonna 1761 Puotinkylän kartanon omistanut luutnantti (myöhemmin everstiluutnantti) Carl Magnus Jägerhorn osti Rassbölen, jonka hän myi apteekkari Wilhelm Elgille siirryttyään puolestaan vuonna 1774 Oulun läänin maaherraksi. Useimmat myöhäisemmätkään omistajat eivät itse asuneet tilalla muuten kuin kesäisin. Varsinaisesta maanviljelystä ja karjanhoidosta vastasi tilanhoitaja eli pehtori tai kartanon vuokraaja sekä tietysti varsinaiset maatilan työntekijät. Esimerkiksi 1760-luvulla kapteeni Jägerhornilla oli Rastilan tilallaan 3 renkiä ja 7 piikaa.

Pehtorin pytinki nykyisellä Rastilan leirintäalueella Kuva Anja Hinkkanen	Rastilanpuro virtaa kartanopuistossa Kuva Matti Lipponen

Viimeinen kartanon yksityinen omistaja oli tuomari Walter Ahlqvist joka omisti tilan vuodesta 1912. Vuodesta 1922 tila oli vuokralla agronomi Gunnar Coleruksella. Vuonna 1951 Helsingin kaupunki osti tuolloin vielä Helsingin maalaiskunnassa sijainneen Rastbölen kartanon Ahlqvistin perikunnalta ulkoilu- ja retkeilyalueeksi. Se toimi silti vielä myös maatilana kaupungin palkkaaman isännöitsijän johdolla lähes vuosikymmenen.

Itse kartanorakennus on 1800-luvun alkupuolelta ja se on alunperin ollut ilman tornia. Aikaisemmat päärakennukset ovat sijainneet nykyisen Meri-Rastilan puolella sijaitsevan Märssykujan päässä olevalta mäeltä leirintäalueen portille rajoittuvalla alueella, missä myös tilan talouskeskus navettoineen ja talleineen oli aina 1950-luvulle asti. Siellä sijaitsi myös punamultainen vilja-aitta, joka nyt on päärakennuksen ja rantasaunan välissä. Kartanon muista maatilanaikaisista rakennuksista on jäljellä tilanhoitajan rakennus kartanosta koilliseen.

Kartanon puistosta on jäljellä vielä tammia, lehmuksia, vaahteroita ja sembramäntyjä sekä entisen sisäänkäynnin lehmuskuja. Puisto on kuitenkin aikanaan ulottunut aina Meri-Rastilan puolella mäellä seisovan jyhkeän tammen ympäristöön asti.

Kartanon entisellä pellolla lähellä kuusiaitaa toimi vuosina 1965-67 myös Golfseura Suur-Helsingin Golfin 6-reikäinen golfkenttä. Alueella oli myös seuran pieni maja. Vuonna 1966 pelattiin kentällä peräti 19 kilpailua. Vuokrattu alue oli kuitenkin liian pieni täysimittaiseksi 18-reikäiseksi golfkentäksi ja seura vuonna 1967 muutti Luukkaalle.

Kaupungin aikana kartanorakennus on toiminut pensionaattina, leirikeskuksena sekä Rastilan Maja nimisenä retkeily- ja ulkoilumajana. Nykyään rakennuksessa toimii ravintola Rastilan Kartano. Yläkerrassa vaikuttaa ekspressiivistä taideterapiaa opettava Inartes Instituutti.

Linkit:
Inartes Instituutti