|
Vuotien
Aurinkokellossa heittää neljässä eri kohdassa
oleva peili hetkeksi auringon kuvan tien vastakkaiselle puolelle
pystytetylle alumiinipylvääseen kiinnitettyyn lasilevyyn.
Eratosthenes
oli Alexandrian kuuluisan kirjaston esimies, joka määritti
200-luvulla eaa. maapallon koon. Kun aurinko paistoi kesäpäivänseisauksen
aikaan Syenessä (nyk. Assuan) kaivoon eli oli ns. zeniitissä,
hän mittasi samanaikaisesti kuinka kaukana aurinko oli zeniitistä
samalla pituuspiirillä sijaitsevasta Alexandriasta katsottuna.
(Tämän voi mitata esimerkiksi pystysuoran kepin ja sen
heittämän varjon avulla.) Eratostheneen mittaustulos oli
1/50 täydestä ympyrästä. Tästä hän
laski maapallon ympärysmitan 50 kertaa Alexandrian ja Syenen
välimatkana. (5000 stadiaa x 50 = 250000 stadiaa, stadia =
n. 157 metriä) Tulos, 39250 km, on hämmästyttävästi
vain 2.06% pienempi kuin maan paljon myöhemmin todennettu ympärysmitta.
Lauri
Anttilan "maailman suurin aurinkokello" on sijoitettu
Vuotien varteen sata metriä leveän ja viisi metriä
syvän kanjonin molemmille puolille rytmittämään
läpiajoa. Aurinkokello koostuu neljästä teräksisestä
peilipylväästä, jotka on sijoitettu sadan metrin
välein. Pylväiden suojiin on asennettu tarkasti suunnattuja
peilejä ja tien toiselle puolelle on vastaavasti sijoitettu
neljä alumiinipylvästä, joiden lasilevyt toimivat
heijastuspintoina. Pylväsparit kuvaavat Euroopan neljää
aikavyöhykettä. Peilit heijastavat auringonvalon lasilevyille
ja kertovat vuorollaan keskipäivän hetken Moskovan, Pietarin,
Berliinin ja Greenwichin horisontissa.
Lauri
Anttila (s. 1938) on monilla eri taiteen aloilla (kuvanveisto, mediataide,
valokuvataide, ympäristötaide) toimiva kuvataiteilija
sekä pitkäaikainen Kuvataideakatemian rehtori.
Linkit:
Lauri
Anttila Suomen Taiteilijaseuran verkkomatrikkelissa

Eratostheneen
kaivo.
Kuva: Matti Lipponen
|