Sillmanin puutarha sijaitsi Rastilantien ja Airoparintien välissä. Puutarha aloitti toimintansa Rastilassa 1930-luvulla ja toiminta jatkui 60-luvun lopulle asti. Kukkia myytiin vielä 70-luvun alussa.
Kasvihuoneita
oli kolme kappaletta, joissa Jarl ja Sofia Sillman kasvattivat kurkkua,
tomaattia ja krysanteemeja. Pellolla kasvoi mansikkaa ja avolavalla kasvatettiin
taimia. Puutarhuri Sillman kasvatti myös viinirypäleitä,
joista valmisti itse viiniä. Kauppapuutarha oli suosittu kesätyöpaikka
vuosaarelaisten nuorten keskuudessa. Hankaintien vanhat koivut tuulenpesineen
reunustivat puutarhalle johtavaa tietä. Päärakennus sijaitsi
Rastilantien ja Hankaintien kulmassa olevalla pienellä kukkulalla.
Alueella on vielä koivuja ja omenapuita Sillmanin ajoilta.
|