Päätös metron linjaamisesta Vuosaareen tehtiin jo 1972. Toteutusta lykättiin useasti ja rakentamaan päästiin lopulta 1994. Vuosaaren metrolinja avattiin 31.8.1998. Vuosaaren asemaa käyttää päivittäin 28 000 matkustajaa. Vilkkainta on iltapäiväruuhkassa noin kello 15.3017.
Helsingin metroradan pituus on 21,1 kilometriä. Matka-aika Ruoholahdesta Vuosaareen on 22 minuuttia. Rastilan ja Vuosaaren asemien välimatka 1,2 kilometriä. Vuosaaren aseman liukuportaiden nostokorkeus eli korkeusero on 4,5 metriä.
Metroaseman suunnitteli Esa Piironen. Piironen on piirtänyt myös Helsingin Rautatieaseman lasikatokset. Metroasema on valoisa ja ilmava. Laiturialueen päästä päähän ulottuu Jussi Nivan moniosainen teos Expose.
Aseman viereiseen tyhjään ns. Metrokortteliin on olemassa kaavaluonnos, jossa on toimisto- ja liikerakennuksia tulevia liiketila- ja työpaikkatarpeita varten.
Kuva Juha Helansuo
Linkit: Kaupunkisuunnitteluviraston Vuosaari-projekti | HKL metro
Kauppakeskus valmistui 1996 ja se sijoittuu Vuosaaren keskeisimmälle paikalle. Pauligin rakennuttama rakennus edustaa 90-luvun kaupallista arkkitehtuuria ja sen suunnitteli Arkkitehdit Tommila.
Kauppakeskus toimii kaupunginosat yhdistävänä kävely- ja kauppakatuna. Omintakeinen kaareva katto ja siltamainen riippurakenne tekevät rakennuksesta vuosaarelaisen maamerkin.
Asiakkaita Columbuksessa käy vuosittain yli 7 miljoonaa. Liiketilojen pinta-ala on 13 000 neliömetriä ja liikkeitä 50. Kauppakeskus laajenee Vuotien pohjoispuolelle, ja se avataan syksyllä 2006.
Kauppakeskuksen yhteydessä on kaksi toria, kulttuurikeskus, palvelukeskus, pysäköintitilaa, metroaseman lippuhalli sekä liityntäliikenteen terminaali.
Kauppakeskus rakennettiin Sasekan jäljiltä jääneeseen sorakuoppaan. Kuopan pohjalla sinnitteli Helsingin viimeinen konnanlieko. Laji hävisi useimmilta kasvupaikoiltaan Helsingissä jo 1900-luvun alkupuoliskolla.
Kuva Vesa Jakkula
Linkit: Kauppakeskus Columbus | Konnanlieko
Metrokiskojen asennusta elokuussa 1997.
Kuva Matti Kanerva